Team SaVe (Vaasa-osasto) kisatarina Ähtäri Adventuresta.

Meidän kisareissu alkoi Espoosta lauantaiaamuna kuuden aikaan. Aamun aikatauluun emme olleet jättäneet juuri varaa ylimääräisille kommelluksille, mutta ainahan sitä jotain pientä tulee eteen. Niin myös tällä kertaa, ja ylimääräistä aikaa kisapaikalla ei ollut, vaan rivakasti kamppeet kasaan ja lähtöviivalle. Kisatunnelmaan pääsimme kuitenkin nopeasti, kun ympärillä pyöri ihan urheilijan näköisiä tyyppejä virittelemässä kulkupelejään tiukkaan iskuun.

Kilpailunjohtaja/ratamestari/quest-vastaava/huoltopäällikkö Jykylän lyhyen tervetulopuheen jälkeen päästiin avaamaan kilpailun prologiosion kuori ja kisa lähti käyntiin. Suunnistuksesta tuttua K-pistettä kisassa ei ollut, mutta jos olisi ollut, niin meidän tiimi olisi ollut siellä ensimmäisenä. Siihen malliin rivakasti lähdimme liikkeelle lähtöpaikalta, tosin väärään suuntaan. Ähtärin keskustan tunteminen edes pintapuolisesti olisi voinut helpottaa prologin karttana toimineen peilikuvakartan tulkintaa. Rastipaikoista useimmat löytyivät ajallaan, mutta leimasimia huomattavasti vähemmän. Prologin maaliin tulimme tavoiteajan tuplanneena ja 2/5 leimaa rastikortissa. Petri kommentoi meidän ihmettelyjä toteamalla: ”Kyllä niillä kaikilla rasteilla on leimasimet, tämä vaan on seikkailukisa.” Kilpailun luonne ei ollut kovin selvä tässä vaiheessa.

Pyöräilyosuus lähti vähän tunnustellen liikkeelle ja mietimme jatkuuko prologin teema myös kisan varsinaisilla etapeilla. Rastit kuitenkin löytyivät hyvin ja leimasimetkin olivat suunnistushengessä rastilipun vieressä. Seikkailullisia elementtejä ja vaihtelua tarjottiin muutamalla pisteellä, joissa rastit olivat vähän isomman mäen päällä tai suolammen keskellä. Hienot polkupätkät ja sujuva pyöräosuus sai meidätkin taas innostumaan kisasta. Harmiksemme vaan 9. rastilla taas tuli eteen tilanne, jossa rastilippua tai leimasinta ei löytynyt kohteesta. Prologin hämmentäminä haravoimme rastialuetta etsien lippua sieltä täältä, mitään kuitenkaan löytämättä.

Pyöräilyosuuden keskellä oli muutaman kilometrin mittainen rivering-osuus, jossa rastit oli sijoiteltu virtaavan joen molemmin puolin ja joen keskellä olleisiin saarekkeisiin. Tällä etapilla pääsi hyvään tekemisen meininkiin kahlaamisen ja polkujuoksun merkeissä. Riveringin jälkeen oli vielä pyöräosuutta jäljellä muutaman rastin verran. Ensin oli kuitenkin päästävä metsän keskeltä takaisin tielle. Meidän tiimiämme alkoi loputtomalta tuntunut pyöräntalutuspätkä jo hieman kyrsiä, mutta lopulta tielle kuitenkin päästiin.

 Pyöräilyn jälkeen oli kisan puolivälin huoltopiste. Mitään vaatteiden vaihtoa emme tehneet, mutta evästä syötiin hartaudella ja ajan kanssa ja täytettiin juomapulloja. Juoksuosuus alkoi mäen päälle kiipeämisellä, josta palkintona ei ollutkaan pisteen leimausta, vaan vihje etsiä leimasinta paikallisen nuorisoseurantalon ulkoseinältä. Hieman yllättäenkin tuo talo sattui osumaan reitillemme ja leimasinkin löytyi muutaman kierroksen jälkeen. Jatkoimme hölkkäilyä kohti seuraavaa rastia. Saavuimme rastipisteenä olleen sillan luo ja rastilippukin löytyi. Leimasin ei. Seuraavan 10-15min kolusimme siltarakennelmaa alta, päältä ja sivuilta, mutta jouduimme kuitenkin toteamaan, että joka rastilla nyt ei vaan ole leimasinta. Kilpailuinto lopahti lopullisesti tässä vaiheessa ja lopun tulimmekin retkeilymeiningillä. Meidän vauhtia kuvaa se, että jossain kohtaa juoksuosuudella etana oli ehtinyt kiivetä olkapäälleni…

Melontaosuus vielä piristi mieltä kun sade loppui ja maisemat olivat hienot. Vauhtia ei ollut, mutta nautiskelimme muuten vain mukavasta menosta. Ne rastit mitä haimme olivat paikoillaan ja vähäksi aikaa puheet ratamestarin nokkeluudesta piilottaa leimasimet jäivät taka-alalle. Rullaluistelupätkälle saavuimme ilta seitsemän aikaan ja totesimme yhteisellä päätöksellä, että tässä olimme jo sen verran hidastelleet, että turha vaarantaa luistimien laakereita märällä kelillä, ja niin jatkoimme taivallusta kypärät päässä, pelastusliivit päällä ja rullaluistimet kainalossa kuin polttarisankarit konsanaan. Yhden matkan varrella olleen rastin päätimme hakea, mutta emme varsinaisesti yllättyneet, kun sitä ei lopulta rastipisteestä löytynytkään. Viimeisen kilometrin jouduimme vielä juoksemaan ehtiäksemme annettuun aikarajaan, eli ennen iltakahdeksaa maaliin.

Ilta jatkui Petrin mökillä saunoessa ja selvisi myös puuttuneiden rastien taustoja ja ilmeisesti nulikat olleet asialla. Kilpailusta jäi jälkeenpäin ihan positiivinen kuva, kun kuuli, että kaikki yllätykset eivät olleetkaan suunniteltuja. Kiitokset kisan järjestämisestä Petrille ja kisaan osallistumisesta Antille ja muille (liian) kovasta vastuksesta!  

-Markus

Erävaellus SM 2013 - Nuuksion Nuuskinta (Petri ja Markus)

Se olisi taas kisat käytynä ja pikkuhiljaa päästy normaaliin elämään kiinni. Tässä hieman jälkimaininkeja erävaelluksen SM-kisoista mallia 2013. Meille Markuksen kanssa tiiminä kisa oli viides peräkkäin. Taustalla ensimmäisen Reisjärven katastrofaalisen keskeytyksen jälkeen nousujohteinen sarja 16. → 7. → 6. Kisaan lähdettiinkin sillä ajatuksella, että sijoitusta pyrittäisiin taas hilaamaan hivenen ylöspäin, vähintäänkin pitämään samalla tasolla. Erävaellukselle treenaaminen on teoriapainotteista ja tälläkin kertaa koitimme lukea kohtalaisesti. Kohtalaisesti tarkoittaa tässä tapauksessa aloittamista n. kuukautta ennen kisaa, loppua kohden kiristyvällä tahdilla. Menetelmäksi on valikoitunut tehtävien tekeminen ”tärppiasioista” kaverille, jolloin sekä tekijä, että treenaaja oppivat asian. Vuosien saatossa varustepuoli on löytynyt aika vakiintuneeksi ja tälle kertaa ainut uusi varuste oli Markuksen reppu, sekä molempien uudet kengät. Kisat olivat Nuuksiossa Markuksen nykyisissä kotimaisemissa ja kisan aikana kuulinkin kymmeniä kertoja ”tässä olen käynyt muuten lenkillä/retkellä/yöpymässä/pyöräilemässä”. Kisoissa mukana olivat myös Niilo ja Paavo toisena Sappion Veikot – tiiminä. Toisen tutun tiimin mukana oleminen on erittäin tervetullut virkistys, koska esim. vaellusosuuksilla toisten kanssa höpöttely virkistää mielialaa kummasti! Erävaellus on perinteisesti ollut rankka kisa, jossa ultrajuoksijoiden reitin jako neljään toimii hyvin: torstaina edetään mukavalla mielellä, perjantai tullaan fyysisellä kunnolla ja hajoitetaan jalat, lauantaina voimavarana toimii henkinen kantti kipuja kestäessä ja sunnuntai tullaan Pyhällä Hengellä.

Torstaina kisa käynnistyi todella hienossa säässä rinkan tekemisellä, jota toinen jäsen kantoi tavaroineen 5 km. Markus sai pitää oman reppunsa ja minulle tehtiin väliaikaisrinkka. Rinkka oli hyvä kantaa ja toimi kohtalaisesti, mutta en saanut tehdä viimeistä hiomista kävelyn jälkeen, mikä söi pisteistämme 2p. pois. Matkan aikana arvioitiin (arvattiin) kuun asentoa, puun pituutta, koealan pinta-alaa ja energiankulutusta kaloreina. Meille torstaipäivä oli kohtalaisen vahva, arvioinnit osuivat kohdilleen ja loppupäivän tehtävistä saimme melko mukavasti pisteitä (mm. pikkunahkiainen, jätteiden lajittelu, puutavara ja kansallispuistotietous Nuuksiosta ja Sipoonkorvesta), haimme myös yhtä vaille kaikki lisärastit. Torstai-iltana saimme iltatehtäväksi kuksan värkkäämisen (to- ja pe yörastit) ja ampiaisloukun. Kuksaa värkätessä pelailimme myös jätkänshakkia tehtävän muodossa (hieno oivaltava tehtävä: sosiaalinen, kilpailullinen ja älyllinen). Ilta venyi kovin myöhäksi ja yöunet jäivät lyhyiksi (n. 4,5 h). Kuksaa tehdessä ydinasiana oli oivaltaa kuppiosan tekeminen hiilillä polttamalla, työkaluina kun ei ollut kuin puukko ja saha. Matkaa torstaille siunaantui n. 25-30 km, itse en sitä kovin tarkkaan katsonut Markuksen suunnistaessa lähes koko päivän. Rata oli suunniteltu siten, että pakolliset rastit oli sijoitettu tasaisesti päivälle ja lisärastit ”klimppiin” aivan päivän loppuun. Kaiken kaikkiaan torstai jätti melko ”nihkeän” olon, emme onnistuneet tehtävissä niin kuin olisi pitänyt.

Perjantai koitti ja aamulla kuudelta startattiin uuteen päivään kohtuullisen pirteinä. Etenimme hyvää vauhtia alkupäivän pääosin Niilon ja Paavon kanssa samaa vauhtia lähestulkoon päivän puoleen saakka. Siihen mennessä olimme testanneet tietouttamme mehiläistaloudessa (arvailua), juomaveden puhdistuksessa, pikasuunnistuksessa (n. 2 km käyräkartalla, aikarajat määrittelivät pisteet, rastilippuja useita vierekkäin) ja havainnoinnissa. Mehiläistalous oli yksi kisan kehnoimpia tehtäviä meille, jäimme siinä edellä meneville melko reilusti. Muuten päivä oli aika tasapaksua tamppausta. Muutamia pieniä mokia tehtävissä, jotka aiheuttivat välillä kevyttä alakuloa. Lisärastit edellisen päivän tavoin loppupuolella, tällä kertaa jätimme 2 hakematta. Matkaa tuli 40,5 km. Markukselle eivät sopineet Salomonin Speedcross kolmoset aiempien versioiden tavoin ja rakot tulivat jo alkupäivästä. Vaihdoimme myös riskillä kenkämme päivän puolenvälin jälkeen (lopulta erittäin hyvä ratkaisu). Yörastilla viimeistelimme (lohkaisin) kuksan ja Markus yritti tehdä olkiköyttä siinä onnistumatta (4 p. takkiin edellämeneville).

Lauantai-aamun herätys oli edellistä nihkeämpi, kylmempi (nukuimme taivasalla, kosteutta riitti). Pääsimme kuitenkin mukavasti liikkeelle ja jalat olivat yllättäen kuin uudet heti aamusta. Näimme tulokset aamulla ja totesimme olevan sijalla 4, vaikka kisa oli tuntunut takkuiselta. Saimme selkeästi uutta puhtia tuloksista ja lauantai tulikin melko kevyesti läpi. Tehtävissä sen sijaan teimme jälleen pieniä virheitä ja jätimme turhan paljon pisteitä roikkumaan. Kävimme myös pyörähtämässä Luontokeskus Haltiassa (aivan selkeä pettymys ainakin itselleni, suosittelen esim. Liminganlahtea/Syötettä/Oulankaa paljon mieluummin). Matkaa kertyi 32,5 km, joka tuli kyllä mukavasti, jos verrataan aiempiin vuosiin.

Sunnuntaina herätys 03.45 ja startti 04.30. Pikataipaleelle lähdettiin hyvällä mielellä, sijoitus oli tippunut kuudenneksi, mutta pisteistä puuttuivat vaelluspisteet torstailta ja perjantailta. Luvassa siis perinteisen kovalla juoksulla väh. 5. sija. Olimme liikkeellä todella pienillä lampuilla ja yösuunnistusosuudesta oli luvassa haastava. Toivoimme hyvää peesiapua parempilamppuisilta. Sitä emme kuitenkaan saaneet porukan hajotessa alun rastiviidakkoon melko ripeästi. Haimme alkuun kaikki lisärastit (lyhyellä lisämatkalla sai helposti rasteja) ja etenimme tasaisen hyvää hölkkätahtia. Päivä oli oikeastaan kokonaisuudessaan melko simppeli ja meni suunnitelmien mukaan: juoksimme arviolta 3/4 koko päivän etenemisestä ja haimme kolmea rastia vaille kaikki lisurit. Yhtä lisuria koitimme löytää, mutta emme osuneet heti kohdilleen ja pummin takia meinasimme myöhästyä tavoiteajasta. Erittäin kovalla loppujuoksulla ehdimme maaliin kuitenkin 1,5 minuuttia ennen aikarajan loppumista kaikkensa antaneina.

Kisa meni loppu viimein hyvin. Olisimme muutaman virheen poistamalla olleet neljänsiä, mutta kärkikolmikkoon oli tällä kertaa mahdotonta päästä. Edes parhaalla onnistumisellamme emme mielestäni olisi sinne ehtinyt. Jalat pysyivät koko kisan varsin huikeassa kunnossa ja fyysisesti kisa tuntui helpolta verrattuna esim. kolmen kansallispuiston kierrokseen. Matkaa tuli kuitenkin n. 130 km, eli lyhyistä päivämatkoista tai helpoista maastoista erot eivät johtuneet. Teoriapuolella olimme mielestäni kehittyneet, emme kuitenkaan jääneet Iirosta ja Samista kuin n. 10 pistettä, mitä voidaan pitää merkittävänä parannuksena.

Kisoista riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka, mutta pyrin tässä kohtaa niputtamaan jutun tähän. Kisat olivat järjestäjien puolesta erittäin hieno osoitus "ammattitaidosta" niin tehtävien kuin radankin osalta. Toivottavasti tuleviin kisoihin löytyy myös järjestäjä ja riittävästi osallistujia! Katsotaan sitä omaa järjestelyvuoroa nyt aktiivisesti, 2015 tai 2017 ovat käytännön vaihtoehdot meillä.

Petri