Team SaVe (Vaasa-osasto) kisatarina Ähtäri Adventuresta.

Meidän kisareissu alkoi Espoosta lauantaiaamuna kuuden aikaan. Aamun aikatauluun emme olleet jättäneet juuri varaa ylimääräisille kommelluksille, mutta ainahan sitä jotain pientä tulee eteen. Niin myös tällä kertaa, ja ylimääräistä aikaa kisapaikalla ei ollut, vaan rivakasti kamppeet kasaan ja lähtöviivalle. Kisatunnelmaan pääsimme kuitenkin nopeasti, kun ympärillä pyöri ihan urheilijan näköisiä tyyppejä virittelemässä kulkupelejään tiukkaan iskuun.

Kilpailunjohtaja/ratamestari/quest-vastaava/huoltopäällikkö Jykylän lyhyen tervetulopuheen jälkeen päästiin avaamaan kilpailun prologiosion kuori ja kisa lähti käyntiin. Suunnistuksesta tuttua K-pistettä kisassa ei ollut, mutta jos olisi ollut, niin meidän tiimi olisi ollut siellä ensimmäisenä. Siihen malliin rivakasti lähdimme liikkeelle lähtöpaikalta, tosin väärään suuntaan. Ähtärin keskustan tunteminen edes pintapuolisesti olisi voinut helpottaa prologin karttana toimineen peilikuvakartan tulkintaa. Rastipaikoista useimmat löytyivät ajallaan, mutta leimasimia huomattavasti vähemmän. Prologin maaliin tulimme tavoiteajan tuplanneena ja 2/5 leimaa rastikortissa. Petri kommentoi meidän ihmettelyjä toteamalla: ”Kyllä niillä kaikilla rasteilla on leimasimet, tämä vaan on seikkailukisa.” Kilpailun luonne ei ollut kovin selvä tässä vaiheessa.

Pyöräilyosuus lähti vähän tunnustellen liikkeelle ja mietimme jatkuuko prologin teema myös kisan varsinaisilla etapeilla. Rastit kuitenkin löytyivät hyvin ja leimasimetkin olivat suunnistushengessä rastilipun vieressä. Seikkailullisia elementtejä ja vaihtelua tarjottiin muutamalla pisteellä, joissa rastit olivat vähän isomman mäen päällä tai suolammen keskellä. Hienot polkupätkät ja sujuva pyöräosuus sai meidätkin taas innostumaan kisasta. Harmiksemme vaan 9. rastilla taas tuli eteen tilanne, jossa rastilippua tai leimasinta ei löytynyt kohteesta. Prologin hämmentäminä haravoimme rastialuetta etsien lippua sieltä täältä, mitään kuitenkaan löytämättä.

Pyöräilyosuuden keskellä oli muutaman kilometrin mittainen rivering-osuus, jossa rastit oli sijoiteltu virtaavan joen molemmin puolin ja joen keskellä olleisiin saarekkeisiin. Tällä etapilla pääsi hyvään tekemisen meininkiin kahlaamisen ja polkujuoksun merkeissä. Riveringin jälkeen oli vielä pyöräosuutta jäljellä muutaman rastin verran. Ensin oli kuitenkin päästävä metsän keskeltä takaisin tielle. Meidän tiimiämme alkoi loputtomalta tuntunut pyöräntalutuspätkä jo hieman kyrsiä, mutta lopulta tielle kuitenkin päästiin.

 Pyöräilyn jälkeen oli kisan puolivälin huoltopiste. Mitään vaatteiden vaihtoa emme tehneet, mutta evästä syötiin hartaudella ja ajan kanssa ja täytettiin juomapulloja. Juoksuosuus alkoi mäen päälle kiipeämisellä, josta palkintona ei ollutkaan pisteen leimausta, vaan vihje etsiä leimasinta paikallisen nuorisoseurantalon ulkoseinältä. Hieman yllättäenkin tuo talo sattui osumaan reitillemme ja leimasinkin löytyi muutaman kierroksen jälkeen. Jatkoimme hölkkäilyä kohti seuraavaa rastia. Saavuimme rastipisteenä olleen sillan luo ja rastilippukin löytyi. Leimasin ei. Seuraavan 10-15min kolusimme siltarakennelmaa alta, päältä ja sivuilta, mutta jouduimme kuitenkin toteamaan, että joka rastilla nyt ei vaan ole leimasinta. Kilpailuinto lopahti lopullisesti tässä vaiheessa ja lopun tulimmekin retkeilymeiningillä. Meidän vauhtia kuvaa se, että jossain kohtaa juoksuosuudella etana oli ehtinyt kiivetä olkapäälleni…

Melontaosuus vielä piristi mieltä kun sade loppui ja maisemat olivat hienot. Vauhtia ei ollut, mutta nautiskelimme muuten vain mukavasta menosta. Ne rastit mitä haimme olivat paikoillaan ja vähäksi aikaa puheet ratamestarin nokkeluudesta piilottaa leimasimet jäivät taka-alalle. Rullaluistelupätkälle saavuimme ilta seitsemän aikaan ja totesimme yhteisellä päätöksellä, että tässä olimme jo sen verran hidastelleet, että turha vaarantaa luistimien laakereita märällä kelillä, ja niin jatkoimme taivallusta kypärät päässä, pelastusliivit päällä ja rullaluistimet kainalossa kuin polttarisankarit konsanaan. Yhden matkan varrella olleen rastin päätimme hakea, mutta emme varsinaisesti yllättyneet, kun sitä ei lopulta rastipisteestä löytynytkään. Viimeisen kilometrin jouduimme vielä juoksemaan ehtiäksemme annettuun aikarajaan, eli ennen iltakahdeksaa maaliin.

Ilta jatkui Petrin mökillä saunoessa ja selvisi myös puuttuneiden rastien taustoja ja ilmeisesti nulikat olleet asialla. Kilpailusta jäi jälkeenpäin ihan positiivinen kuva, kun kuuli, että kaikki yllätykset eivät olleetkaan suunniteltuja. Kiitokset kisan järjestämisestä Petrille ja kisaan osallistumisesta Antille ja muille (liian) kovasta vastuksesta!  

-Markus