Mesikämmen Challenge

torstai 3. heinäkuuta 2014

Jukolan viesti 2014

Huh!

Se olisi taas yksi kauden hienoimmista tapahtumista takana! Viestiin lähdettiin tänä vuonna tavoittelemaan kahta täyttä joukkuetta, viime vuoteen verrattuna sekoitettuna siten, että kahden kohtuu tasaisen joukkueen sijaan pyrimme rakentamaan selkeämmin ykkös- ja kakkosjoukkueen. Ykkösjoukkue olisi Ähtärin Urheilijoiden nimissä paremman lähtönumeron (432) vuoksi ja Sappion Veikkojen tiimi aloittaisi Jukola-historiansa takarivistä numerolla 1567. 

7 hengen viestijoukkueiden rakentaminen on aina kyllä aina haastavaa, eikä jalkavaivoilta ja sairastumisilta vältytty tälläkään kertaa. Perinteisesti tilanne on myös se, että Jukolassa sijoilla 200+ olevissa joukkueissa jossain vaiheessa joku joutuu juoksemaan useamman osuuden. 







1. osuus (10,2km), mukana:
ÄU/Niilo: 477.
SV/Petri: 786.

Avausosuus on kyllä näin ensi kertaa avanneen mielestä selkeästi jännittävin ja mielenkiintoisin ehkä kaikista osuuksista. 1600 miehen lähtiessä samaan aikaan säntäämään (yllättävän kovaa) metsään ei voi kuin nauttia siitä luovasta kaaoksesta, joka maastoon lähtee! Maastothan olivat oletettavan raskaat ja jokaisella osuudella ylämäissä sai painaa neliveto päällä monia kertoja, jotta jyrkänteet pääsi ylös. Virheitä tuntui tulevan kaikille maastossa, allekirjoittaneelle ainakin tuli 3-4 kertaa osuuden aikana juostua väärälle hajonnalle ja siitä sitten piti koittaa korjata, jotka sitten onnistuivatkin kohtalaisesti. 

2. osuus (11,2 km), mukana:
ÄU/Taneli: 286 (osuusaika)/334. (sijoitus vaihdossa)
SV/Tuomas L: 661/676

Toisilla osuuksilla - tässä Jukolassa ns. pitkällä yöllä - molempien tiimien juoksijat tekivät huikeat suoritukset, Taneli nosti Ähtärin Urheilijat jo parhaimmillaan n. 250 sijan paikkeille ja vastaavasti Tuomas käytti Sappion Veikkoja historiansa kovimmalla sijalla 577! 

3. osuus (10,0 km) mukana:
ÄU/Paavo: 123/240
SV/Tuomas A: 797/713

Paavo vetäisi kolmannella osuudella nopean nettitutkimisen jälkeen parhaimman osuussijoituksena Jukola-historiassaan ja nosti ÄhtU:n sijalle 240! Tässä vaiheessa alkoi leirissä ykkösjoukkueen miesten suunnalla näkyä jo pientä jännitystä ja painetta kun sijoitus oli noinkin kova! 

Vastaavasti Aution Tuomas lähti viemään Sappion Veikkojen kolmosta eteenpäin ja Tumi ei varmasti itse ollut ainoa, jota hieman ennen starttia jännitti! Oli meinaan "parit" pummit tulleet jo iltarasteilla, mutta nyt peesiapua hyödyntäen Tumi kovana juoksijana lönkötteli varman vedon alle 800 sijan ja piti SaVe:n mukavasti 700 sijan tuntumassa.

4. osuus (7,7 km) mukana:
ÄU/Janne: 316/236
SV/Jarkko: 875/729

Janne piti kyllä oletettua reilusti kovempaa tahtia ÄhtU:n nelososuudella ja sai jotenkin ihmeen kaupalla jopa parannettua neljällä sijoitusta sijalle 236. Aika huikeaa oli meno neljän osuuden jälkeen. SaVe:n miehistä tuli varamiehen varamies Jarkko kehiin, joka toi ns. perussuorituksella Veikkoja eteenpäin, eikä sijoitus tullut kuin muutamalla takkiin. Tasaisen varmaa työtä, siis!

5. osuus (7,7 km) mukana:
ÄU/Pauli (toista reissua): 771/331
SV/Petri (toista reissua) 620/672

Vitonen olikin sitten väsyneitten miesten menoa, Paulilla avausosuuden jälkeinen rasitus näkyi varmasti kahdessa isossa virheessä, mitä matkalle sattui ja allekirjoittaneella ei vaan tossu kauheasti noussut ja kävelyksi meni kyllä pienetkin ylämäet. Paulin virheitä kuitenkin kuvastaa se, että pystyin voittamaan Paulia yli 150 sijaa tuollakin tahdilla. Voin kyllä kertoa, ettei noista tuplausosuuksista ainakaan hyötyä joukkueelle ole, kyllä se sen verran tummunutta menoa on jo maastossa. Hieno kokemus silti, kunhan ei uudestaan tartte koittaa.
6. osuus (10,6 km) mukana:
ÄU/Taneli (toista reissua): 518/336
SV/Matti I: 1185/756
                               Matti tulossa maaliin. Koko porukan kovin kiri muuten!

Tanelille koitti myös toinen reissu vielä myöhemmin ja verrattuna komboon 1+5 kuten allekirjoittaneella, oli kyllä Tanelin 2+6 aika järjettömän raju! Kyllä siinä kovakuntoinenkin mies puutuu noiden kilometrien jälkeen. Kuitenkin varsin hyvä osuussijoitus 500 päälle piti ÄhtU:n vielä varsin mukavasti taistossa mukana ja sijoitus tavoitellussa n. 300 pinnassa. Sappion Veikoilla Matti I ei saanut itselleen mukavan leppoisaa lyhyttä osuutta vaan kutoselle piti lähteä paukuttamaan. Suunnistus ei vielä ole kovin sujuvaa ja reissuun mahtui väliaikojen suhteen isompaa ja pienempää pummia kohtuu reilusti, muutama n. 10 minuuttinenkin matkalle osui. SaVe:n sijoitus pysyi kuitenkin 750 tuntumassa, mutta yhteislähtöön Matti J kyllä joutui.
7. osuus (14,2 km) mukana:
ÄU/Make: 789/382
SV/Matti J: 492/668
Ankkuritaiston voittaja, Matti J! Polvessakin tikit kesti mainiosti osuuden!

Edellisvuoden meriittien perusteella Makelle napsahti puolipakosta ankkuriosuus ja Matti J pääsi jo toista kertaa nauttimaan ankkuriosuuden pituudesta! Matti J hieman sai varmasti etua yhteislähdön vetoavusta ja Maken yksi iso yli 10 minuutin pummi (rastivälin 660/665 kertoo varmasti jotain?) ja pari pienempää hieman tuhosivat muuten varasin hyvän osuuden. Matti J teki siis miehen työn nostaessaan SaVe:n ensi vuoden lähtönumeron kutosella alkavaksi todella kovalla alle 500 osuusajalla ankkuriosuudelle! Ja toisaalta Ähtärin Urheilijoillekin paras sijoitus sitten vuoden 2000 Jukolan, vaikka loppu jättikin varmasti hieman karvaan maun suuhun! 


Tässä on kyllä kova miehitys ja ehkä hienointa koko hommassa oli taas se tietty kahden joukkueen yhteishenki ja fiilis teltalla, kun miehiä tuli ja meni osuuksilta ja netistä koitettiin pysyä kärryillä missä kukin menee! 

Kohta pitkää eeposta Rokua Geopark Challengen 24 h ja 6 h sarjoista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti