Mesikämmen Challenge

tiistai 13. toukokuuta 2014

PolarPOP 2014 - partiotaitojen talviSM.


Noniiiiiin!

Tulihan sitä mitaliakin vihdoin ja viimein partiotaitokisoista! Koitanpa tässä pistää hieman omaa mietintääni valmistautumisesta ja kisan kulusta. Onhan näitä tekstejä vähintään tulevaisuudessa itse mukava lukea. 

Päätimme jo syksyn jälkeen Niilon kanssa lähteä hyvällä valmistautumisella talviSM-kisoihin ja alunperin tavoitteena oli saada Jokke mukaan kolmanneksi ja sitä kautta alkuaikojen tiimi kasaan. Noh, perheenlisäyksen vuoksi ei Jokkea mukaan saatu ja seuraavaksi vaihtoehdoksi muotoutui VMV lainamies Markus, jonka kanssa nyt on tullut jo 5 ErävaellusSM:ää ja 3 partiotaitoSM:ää ja Erämelonnan SM kierrettyä. Tällä kokoonpanolla olemme kuitenkin aina aikalailla alisuoriutuneet aiemmin (2011 talvi-ja syysSM:t). Nyt tavoitteena oli vihdoin tuoda mitali kotiin. 

Valmistautuminen aloitettiin n. 1 kk ennen kisoja, tehtäväalueet jaettiin ja treenata piti. Noh, viikkoa ennen kisaa ei ollut vielä oikeastaan kukaan tainnut kovin kovaa ennakko-opettelua harrastaa. Sitten viimeisellä viikolla otimme vielä lähinnä Niilon kanssa kovaa loppukiriä lukemiseen ja kerrankin minä ja Markus treenattiin myös ruokatehtävä! Kisamatka meni junassa treenatessa ja fiilis oli kyllä huikea!

Kisasta:
- Lähtökätevyytenä oli ahkion tekeminen muovipulkasta ja valjaat 12 kuteisesta köydestä pujoksilla. Tehtiin aika perussuoritus, mieli oli palauttaessa hieman pettynyt kun ei muutamaa kohtaa saatu valmiiksi. Tein itse pieniä työnjakovirheitä. Pari pistettä takkiin parhaille.
- Lähtötehtävän jälkeen muutama matkatehtävä (mm. sukkien kuivaaminen) mukaan ja eteenpäin.
- 1. suunnistus oli talviseen tapaan puhdasta metsäjuoksua: Niilo veti erittäin hyvin, Petri hitaasti ja varmasti, mutta Markus yllättäen teki muutaman minuutin koukkua. 4,6/5 ja 2. parhaat pisteet. Tässä olisi ollut saumaa tehdä eroa!
- Muutama pikkutehtävä keskiarvoisesti n. kärjen vauhtia. (mm. sukkien kuivatustehtävä! = sukkien kuivattelua trangialla varmaan 20-30 min)
- Pikkutehtävien jälkeen mukava perinteinen tulentekotehtävä, jotka meille perinteisesti ovat hyviä => niin nytkin, 5/5 ja eroa muihia 1-2,5 pistettä!
Olihan siellä kyllä hienojakin rastipaikkoja välillä! Aulangon tornilta.

- Kisan ruokatehtävä suosi meitä (ennakkoon valitut raaka-aineet ja vapaavalintainen ruoka), meidän valintamme täytettyä broilerin fileetä, maustetut lohkoperunat ja kuorrutettu cupcake. Valitettavasti file jäi hieman raa'aksi ja toiveet kovista pisteitä meni. Kuitenkin 4,9/6 on meille hyvä suoritus! 
- Muutamien pikkutehtävien jälkeen, jotka menivät siinä keskitason puurtamisessa ilman mitään ihmeempiä, saavuimme "huoltopaikalle", jossa yllättäen oli tuloksia näkyvillä. Niitähän ei pitänyt käydä katsomassa, mutta niin vain uteliaisuus ei voiton ja yllätys oli suuri löytäessämme meidät kisan niukasta kärjestä.
- Tulosten näkeminen oli tässä kohtaa hyvä homma, koska yörastille siirtyminen ja siellä olleet tehtävät tehtiin kyllä asianmukaisella tarkkuudella ja innolla! Parasta antia olikin Populisti-tehtävässä ollut Niilon kova kampanjointi "lisää virkkausta kisoihin" - teemaan ja täydet pisteet! 
- Muuten yörastilla Petri keskittyi vahvasti kätevyyteen (yksin tehden aikaa jäi liian vähän ja kehno 4,3/7) ja Markus pirtelöön (loistavat 3/4), sekä pieneen tarkkuussuunnistukseen (kohtuullinen 3/4). 
- Sunnuntaihin riitti vielä pakollisen 3 h (meillä 2 h) nukkumisen jälkeen hyvin virtaa! Sunnuntaille oli säästetty vielä hieno muistomerkki/patsas - suunnistus, jossa "leimaus" hoidettiin valokuvaamalla. Alla yksi malli postitalolta! (Meille 4,8/5 ja toiseksi parhaat pisteet)





Maaliin tullessamme sijamme oli tippunut sijoille 3-4 ja päätimme jäädä odottamaan lopputuloksia. Odotuksesta muodostuikin melkoinen Nemesis, odottelimme tuloksia n. 7 h koululla pyörien, välillä sijoituksemme kävi huonoimmillaan siinä 7. sijan tuntumassa. Kuitenkin muutaman viimeisen tarkastetun tehtävän ja yhden tarkistuspyynnön jälkeen sijaksemme varmistui 3. sija! 

Olimme syystäkin todella tyytyväisiä tulokseen. Onhan näitä kekkereitä jo ilman "jalometallia" aika pitkään kierrettykin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti